[Kirjaudu tästä]
Skip Navigation LinksEtusivu

Executors in english

MC Executors Finland ry

MC Executors Finland ry on vuonna 1997 perustettu aktiivisten motoristien kerho. Perustamissanat lausuttiin Tampereella, mutta nykyisin kerho toimii valtakunnallisesti. Jäseniä on ympäri maata ja aktiivista paikallista toimintaa on mm. Pirkanmaalla, pääkaupunkiseudulla, Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Kerhon jäsenmäärä on rajattu, tällä hetkellä aktiivisia jäseniä on noin 150. Jäseneksi tullaan kahden kerhon täysjäsenen suosituksen, hallituksen jäsenarvion ja kokelasjäsenyyden kautta.

Jäseniämme yhdistää palava innostus niin moottoripyöräilyyn kuin omaan toimialaankin. Keskeisinä tavoitteina on kohottaa moottoripyöräharrastuksen arvostusta ja edistää moottoripyöräilylle myönteistä liikennekulttuuria. Koska kerhon jäsenet työskentelevät hyvin monilla erilaisilla toimialoilla, mahdollisuudet positiivisen motoristi-kulttuurin eteenpäinviemiseksi ovat hyvät – myös kerhotoiminnan ulkopuolella.

 

Kerho toimii erittäin aktiivisesti ja erilaisia tapahtumia on vuoden aikana runsaasti. Vuosittain toistuvia tapahtumia ovat mm. keväinen ajokoulutus, alkukesän ulkomaanmatka ja loppukesän päätapahtuma sekä pikkujoulu. Lisäksi tarjolla on monia muitakin ajoretkiä. Myös paikallisesti järjestetään omia kesäisiä ilta-ajeluja mitä moninaisimpiin kohteisiin, mp-alan liikkeisiin ja eri alojen yrityksiin. Päätapahtuman yhteydessä olemme tehneet lahjoituksen isäntäkaupungin lasten tai vanhustyön työn hyväksi. Tapahtumat ovatkin suosittuja ja vuosittaiseen ajokalenteriin merkityt ajoretket täyttyvät usein hyvissä ajoin ennen matkaa.

Jäsenistö on miesvoittoinen, mutta myös moottoripyöräileviä naisia on toiminnassa mukana. Kaikki tapahtumat yhtä ajoretkeä lukuun ottamatta ovat ns. avec-tilaisuuksia, joten myös jäsenten puolisot ovat aktiivisesti mukana toiminnassa. Yhteenkuuluvuuden tunne on vahva.

Vaikka kerhon jäsenet eivät enää olekaan aivan pärinäpoikaiässä, pikkupoikamainen innostus moottoripyöräilyyn yhdistää kaikkia. Kuten tunnettua, moottoreiden pärähtäessä käyntiin ihmisen iästä katoaa helposti parikymmentä vuotta. Näitä pärähdyksiä on todella monenlaisia, sillä ammattikirjon lisäksi myös jäsenten pyöräkirjo on laaja, mukana on leppoisia jätti-customeita, ärhäköitä sport-pyöriä ja kaikkia siltä väliltä. Kerhotapahtumissa moottoreiden sinfonia onkin melkoista, kun mitä upeimmat äänet täyttävät ilman. Hienon harrastuksen tekee vielä upeammaksi hyvä seura ja MC Executors Finland jäsenyys.

Mc Executors Finland ry since 1997